1990

1990
14

Kodakin XL 7700 sublimaatiotulostin. Lämpösiirtomenetelmään perustuvalla tekniikalla saadaan valokuvavedosta muistuttavia tulosteita.

admin

Lehtikuva käyttää ensimmäisen kerran kokonaan digitaalista kuvansiirtoa Yleisurheilun EM-kisojen uutisoinnissa Splitissä, silloisessa Jugoslaviassa.

admin

Valokuva-lehti siirtyy päätetaittoon. Vaikka taitto tehdään ja lähetetään disketillä painoon, kuvat siirtyvät vielä perinteisesti reprottaviksi.

admin

Jarkoskuva nousee digitaalisen kuvankäsittelyn kärkifirmaksi ja palvelee sekä mainostoimistoja että yksityisiä valokuvaajia. Kuvankäsittelyä tehdään kolmella työasemalla: Quantel PaintBoxilla, ImaProlla ja Dicomedillä. Digitaalisen kuvankäsittelyn hinta asiakkaille on noin 1200 markkaa eli 305 euroa tunti.

admin

M – kaupunki etsii manipuloijaa. Ylen kuvatoimittajat ja graafikot Touko Yrttimaa, Petteri Bülow ja Juha Saari käsittelevät tunnettuja uutiskuvia digitaalisesti ja esittävät noin 20 kuvaa näyttelynä Helsingin Kruununhaassa sijaitsevassa elo- ja valokuvakirjakauppa Laterna Magicassa toukokuussa 1990. Kulttuuriyhdistys Kiila palkitsee näyttelyn vuoden valokuvatapauksena ja se kiertää Suomessa ja Virossa vuosina 1990-96.

admin

Lahdessa muotoiluinstituutin opettajien “Tietokonetaideryhmän” (Ritva Leinonen, Sakari Nenye ja Kari Paajanen) näyttely Harjukadun galleriassa.

admin

Kari Paajanen: Be_happy –sarja.

admin

Fred Ritchin: In Our Own Image. The Coming Revolution in Photography.

admin

Valokuva-lehden 12/1990 teemana Digitaalikuva.

admin

Tuomo-Juhani Vuorenmaa perustaa Mustan Taiteen, joka aloittaa valokuvalehtenä mutta keskittyy myöhemmin kustantamaan valokuvakirjoja.

admin

Logitechin harrastajakäyttöön tarkoitetulla yhden megapikselin Fotoman-kameralla voi ottaa mustavalkoisia kuvia.

admin

Adobe tuo markkinoille kuvankäsittelyohjelma PhotoShopin, jonka nimestä tehty verbi photoshoppaaminen yleistyy tarkoittamaan tietokoneella tehtävää kuvankäsittelyä.

admin

Kodak tuo markkinoille Photo-CD:n, sähköisten kuvien tallennukseen tarkoitetun cd-levyn. Suomessa Kuva-Sampo ryhtyy siirtämään ja tallentamaan kuvia cd-levyille. Yhdelle cd:lle mahtuu sata digitoitua kinokamerakoon kuvaa.

admin

Kuvajournalistien ammattikameraksi tarkoitettu 1,3 megapikselin Kodak DCS 100 (DCS= Digital Camera System) esitellään Photokina-messuilla Saksassa. Kamerassa Kodakin digitaaliperä oli yhdistetty Nikon F3 –runkoon.